KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN NAYTTÖ ITSEARVIOINTI

KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN NAYTTÖ

ITSEARVIOINTI

ALUSTUS

Suoritin kuntouttavan hoitotyön opinnäytteen Myllypuron sairaalassa osastolla kolme. Sairaala on yksi Helsingin pitkäaikaissairaaloista. Potilaat koostuivat pitkäaikaissairaista jotka tarvitsevat jatkuvaa sairaala hoitoa, kukin eri syistä. Tästä johtuen näyttösuoritukseni pyöri pääosin potilaiden tämänhetkisen fyysisenkunnon ylläpidon parissa. Tavoitteenani oli jakaa kuntouttava hoitotyö potilaan tarpeiden mukaan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen osa-alueeseen. Tämän jälkeen asetin itseni ja resurssini edellä mainittuihin osa-alueisiin ja rakensin lopullisen suunnitelman siitä, millaisia kuntouttavia toimia voin tarjota potilaille ja heidän omaisilleen. Viisi päivää näyttöä ja pitkäaikaisosasto omine varusteineen ja hoitotöineen loivatkin todellisen haasteen kuntouttavaa näyttöä ajatellen. Tosin itse niin kutsuttu hoitotyö on myös kyllä kuntouttavaa työskentelyä. Lähtökohtahan on julmasti sanoen, että mikäli vain jättäisimme potilaat vuoteeseen oman onnensa nojaan, eivät he kovin pitkään hengissä selviäisi. Tätä ajatellen voi sanoa että kaikki työskentely osastolla on kuntouttavaa työtä.

FYYSISEN TOIMINTAKYVYN YLLAPITO JA KUNTOUTTAMINEN

SYÖMINEN

Fyysinen toimintakyky vaatii runsaasti energiaa. Näin ollen aloitin tämän osion potilasruokailusta. Tarkkailin potilaiden ruokamääriä ja ruokahaluja. Näin ollen pystyn arvioimaan heidän virkeys- ja energia tilaansa ns. pidemmällä tähtäimellä. Esimerkiksi mikäli potilas söi erittäin huonosti, pystyin jo arvaamaan hänen seuraavan päivänsä energiatasonsa. Eihän jokaiselle ihmiselle joka päivä ruoka samalla tavalla maistu, mutta pidemmällä aikavälillä tästäkin pystyi saamaan hieman ”osviittaa”. Tarpeeksi monipuolinen ruokailu on liikkumisen ja kehon toiminnan peruslähtökohta, mutta mielestäni ei voi korostaa myöskään sen vaikutusta ihmisen psyykkeeseen. Monille pitkäaikaispotilaille ruokailu on enää niitä ainoita harvoja nautintoja päivärutiineissaan. Yritin mahdollisuuksieni mukaan kannustaa potilaita syömään ja luoda heille ruokailusta kiireettömän ja nautinnollisen hetken. Tämä on haastavaa kiireisessä sairaalamaailmassa, mutta opiskelijana otin roolistani kaiken mahdollisen irti ja käytin aikaa juuri niin kauan kuin tarve sitä vaati.

NUKKUMINEN

Ihmisen sairastaessa ja fyysisen kunnon laskiessa, nukkumisen ja unen laadun tarve korostuu entisestään. Tarjosin potilaille kaikin keinoin mahdollisuuden hyvään uneen ja sen vaatimaan rauhalliseen ympäristöön. Joidenkin potilaiden kohdalla kuten esimerkiksi halvauspotilaat ja yleistilaltaan tarpeeksi heikossa kunnossa olevat potilaat, jotka eivät itse voi enää asentojaan muutella, suoritin asentohoitoja. Tavoitteenani oli ylläpitää kehon verenkiertoa mahdollisimman normaalina ja tasaisena, sekä välttää painehaavaumia. Asentohoidoilla pystyin myös hidastamaan tai estää kehon raajojen vetäytymistä ”sikiö asentoon” (flexioon). Samoin asentojen vaihtaminen näytti vaikuttavan positiivisesti potilaan mielialaan ja kehon tuntemuksiin. Tämä myös helpotti potilaita saamaan syvän REM-uni vaiheen. Apuna käytin sekä tavallisia tyynyjä, että varta vasten ko. potilaille suunniteltuja aputyynyjä. Myös ilmatäytteiset patjat tulivat tutuiksi ja erilaiset tukilastat ranteita ja sormia varten. Vaatteet vaihdoin aina yövaatteisiin ja petivaatteet puhtaisiin mikäli tarvetta oli. Pieniä asioita mutta kokonaisuudessa suuria taatessamme potilaille levollisen ja rauhallisen unen.

HYGIENIA

Osana fyysistä hyvinvointia ja terveyttä on potilaan henkilökohtainen hygienia. Tarjosin mahdollisuuden sekä aamu-, että ilta pesuihin. Monille potilaille ne jouduttiin suorittamaan vuoteessa, mutta mikäli yleistila sen salli, suoritettiin nämä toimet kylpyhuoneessa tai potilashuoneen lavuaarin ääressä. Pääperiaatteena pidin sen, että jokainen potilas tekee itse niin paljon kuin vain pystyy, esimerkiksi käsien ja hampaiden pesun. Mikäli tämä ei onnistunut täysin itsenäisesti, niin annoin potilaan tehdä niin paljon kuin pystyi ja vasta sitten avustin itse loput. Sama idea toistui oikeastaan kaikessa toiminnassa kuten ruokailussa, liikkumisessa, pukeutumisessa, hiusten kampaamisessa ja wc:ssä käynneissä jne.

LIIKKUMINEN

Tiimissä jossa työskentelin ei ollut ainuttakaan potilasta, joka ei liikkumiseen olisi tarvinnut apuvälineitä. Joku käytti rollaattoria, mutta suurin osa potilaista tarvitsivat joko pyörä- tai geriatristatuolia. Kaikki ne potilaat jotka edes hetkeksi jaksoivat nousta ylös istumaan, nostettiin ylös. Näin ollen keho saatiin liikkeelle ja verenkiertoa parannettua. Painehaavaumien riskit pienenivät ja potilaatkin saivat myös sosiaalista ja psyykkistä hyötyä noustessaan vuoteesta ja päästessään esimerkiksi päiväsaliin istumaan. Liikkuminen aivan kuten nukkuminen ja syöminenkin ovat jokaisen ihmisen perustarpeita ja yleiskunnon ja psyykkeen ylläpitäjiä.

TERVEYDENTILA

Fysiologisten, sekä psyykkisten sairauksien hoitaminen ja ehkäisy ovat osana kuntouttavaa työtä. Vaikka yleinen käsitys ihmisillä on että jonkin sairauden tai tapaturman johdosta ihmisiä kuntoutetaan takaisin entiseen toimintakykyyn, niin on hoitotyö itsessään jo kuntouttavaa ja ehkäisevää toimintaa. Tarjosin potilaille mahdollisimman tasokasta hoitotyötä kaikkine niine oppineen ja taitoineni jotka minulla ovat. Tosin koska näyttö oli kuntoutuksen näyttö, niin varasin hieman vähemmän itselleni potilaita, että pystyin keskittymään ja tarjoamaan mahdollisimman paljon muutakin aktiivi toimintaa, sekä varaamaan aikaa esimerkiksi aamutoimiin hieman enemmän. Näin ollen esimerkiksi hemi potilaiden kohdalla sain suoritettua paljon paremmin raajojen suoristamista ja sosiaalista seuraa.

SOSIAALINEN KUNTOUTUS

MUIDEN IHMISTEN SEURA

Annoin potilaille mahdollisuuden toisten ihmisten seuraan. Annoin heille omaa aikaani ja seuraani. Juttelimme ammatillisten asioiden lisäksi kaikkea mitä vaan mieleen juolahti. Potilaat saivat kertoa elämästään ja menneisyydestään. Puheenaiheet vaihtelivat päivän säästä politiikkaan jne. Monet tunsivatkin olonsa yksinäisiksi ja näin ollen saivat hieman oloonsa helpotusta kun oli joku kenelle jutella muutoinkin kuin hoitotoimenpiteiden aikana. Ne potilaat joiden yleistila antoi myöten istumiseen, nostimme ylös ja veimme päiväsaliin toistensa seuraan. Vaikka pitkäaikaispotilailla ei puheensorina huonetta täyttänytkään oli heillä mahdollisuus nähdä toisia ihmisiä ja seurata kukin toistensa touhuamisia. Tarjosimme tunteen että he eivät ole yksin ja unohdettuja.

OMAISET

Omaiset ovat asiana ihmisen psyykkeelle niin iso asia, että halusin ottaa sen omana otsakkeenaan. Ihminen laumaeläimenä viihtyy lähes poikkeuksetta toistensa seurassa, mutta lähimmät omaiset ja tuttavat ovat kuitenkin se tuttu tuki ja turva. Kannustimme omaisia käymään katsomassa tuttaviaan ja viettävän näiden kanssa aikaa. Muutamilla potilaille lähiomainen kävikin päivittäin tapaamassa ja auttamassa arkiaskareissa kuten esimerkiksi syöttämisessä. Potilaiden mielet piristyivät ja monilla saattoi nähdä hymyn huulilla. Hymyily ei jokaiselle potilaalle ollut itsestään selvyys ja aitoa iloa, mutta omaisten tullessa vilpittömän aidon ilon saattoi lukea monien potilaiden kasvoilta. Yhteistyö henkilökunnan ja omaisten kesken oli monille potilaille yksi suurimpia erityisiä apukeinoja. Sain nähdä sen harvinaisemman puolen pitkäaikaishoidossa, kun eräs potilaistamme kotiutettiin kovan ja raskaan uurastuksen päätteeksi. Se hetki ja potilaan, sekä hänen lähiomaisensa positiiviset tunteet ja ilmeet kotiutushetkellä tuskin koskaan poistuvat mielestäni.

PSYYKKISEN PUOLEN KUNTOUTUS

Sairastuminen ja sitä myötä monille elämän laadun laskeminen tuo mukanaan myös psyykkisiä ongelmia. Valitettavasti mt.-lääkkeet kuuluvat myös pitkäaikaishoidon pariin joidenkin potilaiden kohdalla. Syynä usein ovat masennustilat, pitkäaikainen alkoholin käyttö ja sen vaikutukset mielentilaan jne. Tiimimme potilailla useilla oli jo pitkä elämänkaari takana. He olivat nähneet ja selvinneet sota-, sekä pulavuosista että lamoista. He olivat kasvattaneet perheensä tehneet töitä, päässeet eläkkeelle ja nyt yleiskunto ja tila olivat laskeneet. Monille tämä vanhenemiseksi kutsuttu elämän vaihe ei ole itsestään selvyys ja siihen törmätessään on useilla luovuttamisen tunne lähes päällimmäisenä ajatuksena, huomatessaan ettei tästä enää pääse palaamaan täysin omatoimiseen elämään. Oman elämän hallintaa tuin parhaani mukaan. Annoin potilaiden säilyttää itsemääräämisoikeutensa ja yritin toimia heidän omien tapojensa ja normiensa mukaan, aivan kuten he ovat koko elämänsä ajan toimineetkin. Näin annoin heille tunteen oman elämän hallitsemisesta. Myös uskonnolliset asiat tulivat esiin. Kunnioitin heidän uskonnollista vakaumustaan, omasta vakaumuksestani huolimatta. Kävimme potilaiden kanssa joulujuhlassa ja osallistuimme mahdollisuuksien mukaan toimintakerhon järjestämiin tapahtumiin saadaksemme potilaiden arkeen vaihtelua ja mielekkäitä tapahtumia. Näin he saivat edes hetkeksi häädettyä ns. osaston pölyt itsestään ja näkivät etteivät ole ainoina ihmisinä oman kohtalonsa kanssa (vertaistuki). He pääsivät myös tapaamaan toisiaan. Vaikka se ei saanutkaan huonetta täyttämään puheensorinalla, he silti saivat tunteen muista ihmisistä ja näin ollen vaihtelua omalle tunne-elämälleen. Joulujuhla oli loistava esimerkki. Kaikki eivät mennee sinne uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi, mutta tilaisuus itsessään antoi heille monia eri tunnetiloja ja ajatuksia, välillä itkettiin ja taas naurettiin. Tämä niin sanotusti tuuletti potilaiden psyykettä.

MINA TYÖNTEKIJANA

Työntekijäksi osastolle sovelluin mielestäni hyvin. Tulin henkilökunnan kanssa hyvin toimeen ja osoitin työtaitoni. Sain toimia muun henkilökunnan luottamuksesta nauttien joka valoi uskoa minuun itseenikin työntekijänä. Viiden päivän näytön aikana en valitettavasti ehtinyt näyttämään toimintaani jokaisen eri tahon kanssa kuten fysioterapeuttien ja toimintaterapeuttien. Myös joulukuu antoi oman haasteensa asiaan koska olimme jo niin lähellä loma-aikoja.

YHTEENVETO

Yleisesti ottaen olen todella tyytyväinen näyttöviikkoon ja sen kulkuun. Osaamisen näyttämisen lisäksi opin todella paljon uutta ja löysin paljon eri puutteita itsestäni joita voin parantaa työskentelyssäni. Suurena kokonaisuutena johon minun tulee mielestäni paneutua on ikääntymisen vaikutus tuki- ja liikuntaelimistöön. Kuten muissakin aikaisemmissa näytöissä olen sanonut, niin viisi päivää on  todellinen haaste sekä näytön suorittajalle, että vastaanottajalle ja arvioijalle. Myös henkilökohtainen tiukka-aikatauluni syyslukukauden aikana aiheutti pienen puutumisen ja väsymyksen loppua kohden, joka vei voimia viimeisestä puristuksesta. Toisena puutteena huomasin, että voisin vielä enemmän keskittyä potilaan liikkumiskyvyn ylläpitoa perushoidonyhteydessä. Mutta nyt käännän katseeni kevätlukukauden suuntaavaan opinto-ohjelmaan ja osaltani kiitän osasto 3:en henkilökuntaa ja varsinkin näyttöni vastaanottajaa